Lampirinteen Nelli

tiistai 18. lokakuuta 2011

onnistumisia

Tiedättekö sen tunteen, kun treenailut menee alusta loppuun asti täydellisesti? Lauantaina sujui meillä yhteistyö erittäin hyvin ja vaikka virtaa olikin neidillä, se silti jaksoi keskittyä siihen mitä siltä vaadin. Aloteltiin treenailut ihan vain kävelemällä tiellä ja metässä vähän matkaa. Sen jälkeen siirryttiin takapihalle, jonne olin jo valmiiksi laittanut kolme estettä ja putken pätkän (hmm..tätä en oikein osaa kuvailla tarkemmin). Ei olla vähään aikaan hypitty niin tehtiin vain yksinkertaista harjoitusta, eli nämä oli peräkkäin tietyillä väleillä. Ennen hyppelyjä kuitenkin varmistin, että koira on hallinnassa. Käytin koko nurmialuetta hyväkseni, ja tehtiin perus luoksetuloharjoituksia, vierellä kävelyä, liikkeestä seis, kääntymisiä yms. Kun nämä sujui hihnassa ja koira oli hallinnassa, oli aika päästää neiti irti. Toistettiin edellämainitut harjoitukset uudestaan koiran vapaana ollessa ja kaikki sujui ehkä jopa paremminkin kuin hihnassa. Sitten tuli aika siirtyä esteille, mutta nekin aloitettiin ihan pelkistä maapuomeista. Nelli tylsistyi siihen nopeasti, kun niin yksinkertaista hommaa oli, mutta varovasti on aina tärkeää aloittaa! Siirryttiin kuitenkin nopeasti pienesti korotettuihin puomeihin ja tämäkin sujui aivan loistavasti. Pari ekaa estettä jäi korotetuksi puomiksi, mutta yhden korkeamman tein vähän niiden jälkeen. Selvästikkin tykkää koira enemmän hyppiä, jos on erilaisia/eri korkuisia esteitä. Hyppelyitten jälkeen treenailtii vielä hetki vapaana peruskäskyjä ja sen jälkeen leikittiin piilosta! Hauska leikki, ainakin Nelli etsii piiloutujaa ihan innoissaan (tai sitten sitä lelua/herkkua joka on piiloon menevällä...) Mulla ei taaskaan ole mitään kuvia, voisin nyt loman aikana yrittää tarttua kameraan ja ottaa pari kuvaa.. mutta se jää nähtäväks onnistunko siinä..

keskiviikko 12. lokakuuta 2011

täällä taas

Vähän on ollut taukoa tästä kirjottelusta, mutta eiköhän näitä postauksia taas tule. Mulla ei taaskaan ole mitään tuoreita kuvia, joten pistän tähän postaukseen jonkun vanhan kuvan. Muttamutta, meidän syksyyn kuuluu oikein hyvää! Nellillä meinaa olla taas ylimääräistä energiaa vaikka muille jakaa, joten aktiviteettiä täytyy keksiä monenlaisia. Tämä neiti nimittäin kyllästyy helposti... Aika pettynyt olen Nellin käyttäytymiseen esim. lenkillä. Se ei kuuntele yhtään ja luulee voivansa juosta siellä missä haluaa. Ollaan nyt aika paljon käyty tuolla mettäautotiellä, jotta voitais siellä rauhassa kertailla miten hihnassa mennään ja miten mennään vapaana. Kyllä se rauhallisessa ympäristössä tottelee paremmin kuin tuolla liikenteen joukossa. Ehkä pikkuhiljaa tilanne rauhottuu.
v. 2008 Ainiin ja sit tässä ois tää tunnustus, joka mun piti tehä aikoja sitten. Tämän sain Hillalta, kiitos tästä! Tunnustuksen tehtäviin kuuluu siis kiittää tunnustuksen antanutta, vastata 10 kysymykseen ja jakaa tunnustusta eteenpäin ...seuraavat 10 kysymystä: 1. Suosikkiväri: hmm..en oikein osaa sanoa yhtä, kun tykkään monesta väristä. 2. Suosikkieläin: hevonen ja koira ovat vahvasti sijalla 1 3. Suosikkinumero: 4 4. Suosikki alkoholiton juoma: kahvi 5. Facebook vs. Twitter: naamakirja 6. Intohimoni: hmm 7. Saada vai antaa lahja: saada tottakai, hehe. 8. Suosikkikuvio: ....? 9. Suosikkiviikonpäivä: perjantai ja onhan se lauantaiki kiva 10. Suosikkikukka: nyt en kyllä osaa sanoa..